Taas on hakuiltu niin että alkaa jo kohta kyllästyttää. Eilen treenattiin Norvajärvellä ja tänään lumenkaatiksen radalla. Taas tuli kolmet treenit viikon sisällä. Mikä on tietty ihan hyvä ja hirveän kivaakin se on, mutta joskus pitäisi ehtiä tehdä muutakin. Niin kuin kotitöitä. No talvella sitten siivotaan   No tähän nää hakutreenit nyt sitten vähäksi aikaa taitaa jäädä. Alkuviikolla suunnataan auton nokka kohti Kurua ja koirat hoitoon siksi aikaa kun itse hurvittelen suuressa maailmassa. Eli 2-3 viikon treenitauko on edessä.

Eilen oli 5 ukkoa ja muutama tyhjä. Etukulmissa suorapalkat, umpiiloissa (roskis ja risukasa) olevat piti ilmaista, ja viimeinen maakuopassa suorapalkalla. Meni aika hyvin. Tyhjissä on vielä työstämistä, mutta maalimiesten etsimisessä on nyt hyvä asenne. Umpipiiloilla mietti kauan ja yritti kovasti tiirailla roskiksen sisään, mutta onneton väärästä päästä (pohjasta). Hyvin on mennyt oppi perille, että umppari pitää kunnolla tarkistaa ennen kuin rupeaa rullaa tapailemaan. Hyvä hyvä.

Tänään sitten toisen porukan kanssa lumenkaatiksella. Toisessa etukulmassa maalimies suorapalkkoineen ja toinen etukulma tyhjä. Tyhjä oli hyvä mutta taas vähän turhan kapea, olisi voinut vähän pitempäänkin viipyä. Tuli kuitenkin niin hyvin ja suoraan keskilinjalle, että lähetin lennosta toiselle puolelle ja sinne tulikin oikein hyvä tyhjä. Viipyi kyllä niin kauan että luulin että oli käynyt maakuopassa olevan maalimiehen kanssa leikkimässä ja ihmettelin kun mm ei tullut sieltä ollenkaan pois. Mutta ei Jekku ollutkaan haistanut tätä. Lähetys toiselle puolelle ryteikköön. Hyvä pisto, ilmaisu ja näyttö meni kuin elokuvissa . Uusi lähetys toiselle puolelle ja nyt löytyi maakuopasta ukko 2 tennispallon kanssa (Jekun joulu) . Vielä yksi tyhjä (hyvä) ja lähetys ryteikköön. Jostain syystä Jekku kaarsi tosi nopeasti takaisin keskilinjalle, joten uusi lähetys ja nyt löytyi.  Hyvin meni! Pallo- suorapalkat toimii tosi hyvin.  Nyt vois ruveta viilaamaan pistoja, motivaatio alkaa olla niin hyvä että uskaltaa korjata huonot pistot. Rullapelleily tuntuu olevan muisto vain. Toivottavasti nyt pysyykin sellaisena. Keskiviikon treeneissä Jekku mietti rullan ottamista aika pitkään umpipiiloilla ja ehdin jo miettiä että joko sillä rupeaa ilmaisu tökkimään. Mutta ei, se vaan tarkisti piiloa huolella. Tänään kun ilmaistava maalimies istui puun alla, rulla meni suuhun samantien kun ei tullut suorapalkkaa.  Hyvä treeni, parempi mieli