No niin, nyt on selvitty matkasta, matkan tuomasta väsymyksestä  (=jet lag) sekä matkan tuomasta flunssasta. Ennen kuin kaikki unohtuu niin laitetaanpa tänne pieni matkaraportti...

Käväisin sukuloimassa Amerikan länsirannikolla Seattlessa. Siellä oli alkuun keväistä ja lämmintä, mutta keli muuttui loppua kohti sateiseksi ja toiseksi viimeisenä aamuna oli maa valkoisena sielläkin. Heti matkan alkajaisiksi minulta hajosi kamera. Canonin linssi ei suostunut liikkumaan ulos tai sisään, zoomi oli ikäänkuin jumissa. Ja tästä oli seurauksena että koko kamera oli jumissa ruudulla vain teksti E18. Google osasi kertoa että tämä E18 on Canonin tyyppivika ja erityisen yleinen juuri minun kameramerkissä! Onhan tuo jumittanut joskus ennenkin, mutta olen luullut että jumitus liittyy huonoihin pattereihin tai pakkaseen ja se on aina ennen korjaantunut kun kameran on sammuttanut ja antanut "levähtää" tai lämmetä sisällä. Onneksi valokuvaaja-veljeltä liikeni kamera lainaan, jotta sain edes joitain lomamuistoja taltioitua. Niin ja lopuksi ostin uuden kamerankin, Panasonicin.

Esko-veljen kanssa käytiin retkellä Death Valleyssa, Kalifornian ja Nevadan rajoilla. Sateisen viime kesän ja syksyn jälkeen teki mieli jonnekin missä olisi kuivaa ja aurinkoista. Death Valley on sopivasti yksi maailman kuivimmista ja kuumimmista paikoista. Siellä sataa keskimäärin alle 50 mm vuodessa. Kesällä paikka on kuin helvetin pätsi, mutta nyt talvella siellä piti olla miellyttävät 25 astetta. ..  Kuinka ollakaan, meikäläisen saapuminen toi kuitenkin mukanaan sateet myös aavikolle. Ensimmäinen päivä oli poutainen, mutta kova tuuli toi mukanaan sateet niin että tiet tulvi ja sää muuttui melko viileäksi. Kuiva, hienojakoinen maa ei ime vettä kovin tehokkaasti ja niinpä sora ja hiekka lähti vyörymään tulvivan veden mukana pitkin teitä ja pienemmät sivutiet suljettiin. Leirintäaluekin oli viimeisenä aamuna kuin Suomessa juhannusaamuna. Mutaa ja lätäköitä joka puolella!

No säästä viis, oli mielenkiintoinen ja jännittävä matka!

Lensimme Renon kautta Las Vegasiin. Välilasku tehtiin, jotta saatiin kone tankattua ja pilotti sekä matkustaja tyhjennettyä. Matka Seattlesta Renoon kesti n. 3 h ja Renosta Las Vegasiin pari tuntia.

Kone jolla lensimme Las Vegasiin

Las Vegasissa olimme yötä hotellissa, joka oli käsittämättömän halpa. Myös syöminen ja juominen oli hotellissa halpaa. Ideana lienee saada paljon porukkaa pelikoneitten ääreen tuhlaamaan rahansa uhkapeliin. No meiltä ei jäänyt montaakaan dollaria pelikoneisiin sillä pelasimme 1 ja 5 sentin panoksilla toimivia pelejä. Voitotkaan ei päätä huimanneet, isoin voitto tais olla 20 sentin luokkaa.

Las Vegasista ajoimme vuokra-autolla n. 3 h matkan Death Valleyn kansallispuistoon. Siellä on mielenkiintoinen luonto ja värikäs historia, joten nähtävää olisi ollut enemmänkin kuin mitä 2 päivän aikana ehti. Vuorten ympäroimän Kuoleman laakson matalin kohta on 86 m meren pinnan ala-puolella oleva Badwaters.  Ylhäältä vuorilta katsottuna näyttää kuin laakson pohjassa kimaltelisi järvi tai lumi, mutta tosiasiassa siellä on kesällä pelkkää suolaa, nyt siellä oli suolan kyllästämä rutakko.

Badwatersin suolatasankoa

Death Valleyssa on yllättävän paljon historiaa. Siellä on ollut kaivoksia ja erityisen tunnettu alue on ollut booraksista, jota alueelta louhittiin, rikastettiin ja kuljetettiin muulivankkureilla rautatien varteen. Ei voi kuin ihmetellä miten ihmiset on selvinneet alueella 1800-luvulla. Kesällä lämpötila voi päivisin nousta 50 asteeseen eikä se yölläkään juuri alle 30 asteen laske.

Vuoristoa ja hienoja eri mineraalien värittämiä kukkuloita

Yksi erikoinen luonnonilmiö Death Valleyssa on paikka nimeltään Racetrack eli kilparata. Tämä hienosta hiekasta muodostunut vanha järven pohja on kuuluisa siitä, että tasangolla olevat yksittäiset kivet liikkuu jättäen hiekkaan ikäänkuin ratoja. Jopa kymmeniä kiloja painavien kivien on todettu liikkuneen kymmeniäkin metrejä. Kukaan ei ole varsinaisesti nähnyt kivien liikkuvan, mutta arvellaan että tasanko tulee talven sateilla niin liukkaaksi, että voimakkaat tuulet pystyvät liikuttamaan isojakin kiviä.

Sateista johtuen Race track oli veden vallassa, joten emme nähneet kivien tekemiä ratoja. Mielenkiintoinen ilmiö kuitenkin.

Kävimme myös Scottin linnassa, joka oli eksoottinen ilmestys aavikon keskellä. Linnan  rakennetti 1920-luvulla chicagolainen liikemies Johnson, mutta Death Valleyssa vaikuttanut veijari Walter Scott, väitti linnaa omakseen. Niinpä se oli tunnettu Scottin linnana. Opastettu kierros linnassa oli varsin hauska ja historiallinen tarina Death Valleyn Scottin elämästä sekä hänen ja Johnsonin ystävyydestä.