Tänään suuntasimme Imariin ottamaan pienet treenit. Imarin halli on saanut ihan uuden merkityksen koirien elämässä kun siellä on ruvettu harrastamaan tottista. Viime talvena kävimme aglitytreeneissä Imarilla ja se ei ilmeisesti ollut ihan yhtä hauskaa. Jekku joutui katsomaan sivusta ja jostain syystä agility ei lukeudu Janen ehdottomiin lemppareihin. Tai no... todennäköisesti se ei ole lajista kiinni... Jane kärsii agilityssä koordinaatiokyvyttömästä ohjaajasta. Kun ohjaaja sählää ja on hukassa, tarttuu epävarma tunnelma Janeenkin. Ohjaajan pitäisi päästä jonnekin lahjattomien agilityohjaajien tehokurssille, tai sittten Jane tarvisi toisen ohjaajan. No sitä odotellessa jatketaan taukoa agilityssä ja keskitytään muihin harrastuksiin.

Jekun treenit:  seuraaminen,  käännökset, liikkeestä istuminen ja maahanmeno, luoksetulo ja noudot.
                      Jekulla oli  normaali kengurumainen alku, kaikki liikkeet piti aloittaa 2 metrin loikalla
                      ylöspäin, muuten ihan siistiä. Luoksetulo oli tosi hieno, vauhtia mutta ei törmäilyä. Noudot
                      meni myös hienosti, ei pureskelua ja luovutus lähelle. On pikku aivotumake vihdoin
                      sisäistänyt asian. Liikkeestä istuminen oli vähän epävarmaa, meni hitaasti, maahanmeno ok.

Janen treenit:   Janella edelleen motivaationkohotusta patukalla usein palkaten. Tämä tuntuu toimivan,        
                       seuraaminen on kohentunut paljon. Jäävissä istuminen ok, maahan meno oli kyllä nopea    
                       mutta jäi vähän puolitiehen, kyynärät ilmassa. Täytyy treenata mukavammalla alustalla    
                       kuin Imarin kivikossa. Luoksetulo myös Janella ihan loistava, siis entiseen verrattuna...
                       Noudot ok. Estenoudossa pitäisi ohjaajan oppia heittämään tosi pitkälle. Jane kaartaa
                       noutokapulalla vasemmalle ja lähtee tulemaan takaisin vinosti. Jos ei matka riitä         
                       suoristamiseen niin luovutusasento on vino.