Eilen käytiin  Ranuan tien varressa ulkoilemassa ja samalla jäljellä. Tänään olin RPKK:n jälkikurssilla (kouluttajana Ruokolaisen Kauko) ja Jekulle tehtiin 2 melko lyhyttä  jälkeä, molemmissa muutama kulma ja 6 keppiä, janalla mittaa vähäisesti (oisko 10 m). Eilinen jälki meni alun suheroita lukuunottamatta hyvin. Kun vauhtiin pääsi, niin Jekkuhan jäljesti hyvin. Jäljellä oli mittaa 500 m ja kulmia oli niin paljon kuin tuohon mittaan mahtuu, keppejä 6. Jana meni surkeasti ja siihen liittyi kaikenlaista sinkoilua ja liinan sotkeentumista ja sähläämistä mikä hermostutti sekä koiraa että ohjaajaa. Eka kulma meni haahuillessa, mutta sen ja ekan kepin jälkeen rupesi sujumaan. Jäljesti nokka maassa ja kulmissa keskittyi, kaikki kepit löytyi.

Tänään sitten sain kuulla että ajattelen liian tieteellilsesti, koira on hyvä mutta ohjaaja on surkea . Kakelta tuli ihan hyviä neuvoja ja päivä selkiinnytti omaa päätäni kovasti.  Näki miten Jekku ajaa vieraan tekemää jälkeä ja ainakaan nyt ei tapahtunut mitään kummallisuuksia. Jekulla ei oikeastaan esiintynyt mitään viimeaikaisista oireista tänään.  Kun alkuun pääsi, jäljesti toosi rauhallisesti ja kulmat meni hyvin. Janat ei onnistuneet mitenkään, ei meinannut edetä paria metriä pitemmälle ja oli aika epävarma. Alkujälki vähän muutenkin epävarmaa, mutta se hoituu  ajan kanssa kun nyt pääsee kunnolla treenaamaan janojakin. Olen treenannut nyt makupalajälkiä ilman kunnon janaa ja kun on rituaalitkin vähän muuttuneet niin Jekku oli nyt vähän sekaisin että mitä tässä janalla pitikään tehdä. Tarjoaa nykyään aika helposti vieressä istumista, kun olen nyt ottanut rituaaliksi, että lähetys tapahtuu vasta kun Jekku istuu rauhassa. Kepeiltäkin lähtiessä, tahtoi tulla siihen viereen  odottamaan lupaa lähteä. Ja lähti sitten pari kertaa vähän epävarmasti. "Jatketaan" käsky kuitenkin tuntuu toimivan tässä, Jekku jatkoi nenä maassa ilman sinkoilua.  Janaongelmastakaan en ole kovin huolissani. Kun jälki lähtee kulkemaan, niin janan opettaminen on ihan helppo nakki. Tai sit ei.... katsotaan nyt.  Tänään tuli hyviä muistutuksia myös tuulen merkityksestä. Miksihän sitä ei muista ottaa huomioon tuulensuuntaa??? Haussa sitä aina miettii tuulen vaikutusta, mutta jäljellä se tahtoo unohtua. Ens viikolla on tiedossa hakua, jälkeä,tottista, jälkeä, hakuleiri viikonloppuna, työkiireitä ja pihatyökiireitä, joten en taida keretä ihan samaan tahtiin päivittämään  blogia. Mutta näihin sanoihin, näihin tunnelmiin tällä erää.