Tein Jekulle lyhyehkön (oisko olllut 300 m) jäljen Mellavaaraan. Rutikuivaa kangasta, aluskasvillisuutta ei ollut juuri muuta kuin 1 mm korkuiseksi kaluttu jäkälä. Poron papanoita ja muita jälkiä runsaasti. Alkujälki oli "serpentiiniä" ja jäljelle oli kylvetty muutama lihapulla, palasina tietenkin ja 4 keppiä. Haastava maasto, joten annoin vanheta vain 45 min.

Liina kiinni pantaan ja lähetys janalta. Jana meni huonosti, Jekku lähti melkein heti kaartamaan oikealle ja rupesi häsläämääm kun ei jälkeä löytynyt (tai sitten siinä oli 10 poron jäljet). Uusi lähetys ja meni vähän paremmin. Lähti ajamaan jälkeä ihan hyvin, löysi ensimmäisen lihapullan ja toisenkin, jonka jälkeen Jekun jäljestys rupesi muistuttamaan tryffelipossun työskentelyä. Tämä oli oikein positiivista, kova nuuskutus vaan kuului kun lihapullapossu etsi seuraavaa herkkupalaa. Alkujälki meni oikeastaan hyvin, intoa oli vähän liikaa ja meno oli välillä turhan hätäistä, mutta  kuono pysyi maassa. Puoleenväliin sujui hyvin, löytyi 2 keppiäkin, mutta sitten jälki teki melko lähellä tietä U-muotoisen kaaren ja tässä Jekku hukkasi jäljen. Epäilen että tässä oli oikeasti vaikeuksia, alueella on marjastajia, ulkoilijoita, poroja, koiria jne, joten laitetaan tämä nyt heidän piikkiinsä. Jekku etsi kyllä jälkeä nenä maassa, mutta häsläsi ja hätäili. Kuono pysyi jokatapauksessa maassa niin kauan kunnes minulta tuli liian voimakas nykäisy liinasta. Jekku oli sinkoamassa tielle päin, eli 180 astetta väärään suuntaan ja kun itse jäin paikoilleen, tuli nykäisy liinasta ja tämän jälkeen Jekku rupesi etsimään (katseellaan) apua minulta. Tämä lienee se akilleen kantapää; Jekku tarvitsee rutkasti itseluottamusta ja kokemusta näiden jäljenhukkausongelmien ratkaisemiseksi. Loppujälki oli sitten sekaisin. Jatkettiin matkaa ja löydettiin vielä 3 kepille, mutta tältä Jekku lähti taas ilmavainuisesti häsläämään ja päätin lopettaa jäljen siihen. Eli lisää treeeniä, helpommassa maastossa ja Jekulle rohkaisua (=onnistumisia) jälkiongelmien ratkaisussa. Motivaatiossa ei ole puutetta ja kyllähän Jekku jäljestää osaa, liinan toisessa päässä se ongelma taitaa olla ;)  Eli täytyy nyt vaan tuolle mammanpojalle saada selväksi että mamma ei tässä asiassa voi auttaa.