Olen viime aikoina miettinyt rotuvalintaani: miksi minulla on Belgian painajain...siis paimenkoiria, kun olisi niin monia muitakin, helpompia rotuja. Olen lähdössä reissuun ja välillä rasittaa stressata koirien hoidon kanssa, kirjoittaa sivukaupalla ohjeita miten koiria pitää kohdella ja miten ei, kouluttaa dogsitteriä ja tutustuttaa koiria häneen ja toivoa, että joskus Janekin hyväksyisi ihmisen niin, että päästäisi tämän sisään silloinkin kun en itse ole kotona. Hakuryhmässämme on mainio Labradorinnoutaja Masteri, joka on saanut minut vähän leikilläni miettimään, että jos seuraava koirani olisikin labukka! Iloinen hännänheiluttaja, kaikkien kaveri, joka kuitenkin olisi sporttisista linjoista, motivoitunut ja tarkkanenäinen hakukoira. Elämä olisi helppoa, koiranhoito järjestyisi tuosta vain kun labukkani tykkäisi kaikista; nuolisi vieraankin dogsitterin naaman ja leikkisi sukulaislasten kanssa ilman että minun tarvisi vahtia ja säikkyä, että lasten ja koiran välille tulee väärinkäsityksiä ja teräväluonteinen koirani tekee "jotain". Naapurit eivät puisi nyrkkiä aidan takana kun terävä vahtimisviettinen koirani käy pelästyttämässä heidät kiihkeällä haukullaan ja sukulaisetkin kutsuisivat joskus kylään (nooo, oikeasti sukulaiseni pitävät hyvinkin paljon koiristani, mutta vähän pitää juttua värittää...) Ehkä joku mieskin uskaltaisi tulla käymään, kun ei olisi "janemaista"  vastaanottoa heti kynnyksellä ja mistä sitä tietää...meikäläinen voisi jopa päästä naimisiin, kun ei tarvisi vastata kiusallisiin vaatimuksiin: "valitse koira tai minä". Heh-heh, vitsi... ...

No, olin ilmeisesti  harhautumassa jo liian vakavasti raiteiltani, kun eilen "tielleni" lähetettiin henkisesti häiriintynyt päihteiden  sekakäyttäjä. Ikäänkuin muistuttamaan miksi niin pidänkään belgeistä... Huh, oli pelottavin persoona mihin olen pitkään aikaan törmännyt. Tultiin koirien kanssa iltalenkiltä 9 aikaan illalla Tassuvaaraan johtavaa tietä pitkin. Jane käveli tapansa mukaan vapaana edessäni kunnes tajusin että vastaan on tulossa jotain epätavallista. Molemmat koirat jäykistyivät tuijottamaan jotain, mitä minä en tiessä olevan mutkan takia vielä nähnyt. Kutsuin koirat sivulle ja samalla näin ja kuulin tämän henkilön, joka oli sekä koirien että ihmisen silmiin varsin uhkaava. Tajusin heti että Jane on äkkiä laitettava kiinni, mutta hihnan lukko tietysti jumitti ja ukko jo lähestyi meitä. Laitoin hihnan sitten Janen kaulan ympäri ja sanoin koirille sivu. Jospa ne tajuaisivat, että minä sitten annan lisäohjeita tarpeen vaatiessa... Tämä herrashenkilö oli täynnä agressiota ja kyseli minulta kiihtyneenä kuulinko laukaukset? ??? Tässä vaiheessa pelkäsin, että ukolla on ase ja jähmetyin niille sijoilleni. Sain kuulla singerimäisen nopeaa puhetta "tyypeistä" jotka olivat tulleet pakettiautollaan ja kuinka tämä henkilö oli tapellut näitä vastaan kirveellä (epäselväksi jäi kuka niitä laukauksia oli ampunut) ja saanut samalla vesurista jalkaansa. Pakettiauton mukana oli tullut välillä 3, välillä 16 miestä, mutta sain sen käsityksen että joka iikasta oli kirveellä tehty selvää. Kaikenlaista muutakin, kovin harhaista, siinä setvittiin ja minä ymmärsin parhaani mukaan, jotta tyyppi ei ainakaan enempää ärsyyntyisi. Minua hieman arvelutti lähteä jatkamaan matkaa miehen ohitse ennen kuin tämä rauhoittui. Jane oli edelleen käytännössä vapaana ja hieman epäilytti miten käy, jos mies tekee yllätyshyökkäyksen minua kohti. Loppujen lopuksi kuitenkin toivottelin hänelle rauhallisempaa iltaa ja poistuin asiallisesti käyttäytyvien belgieni kanssa. Koirat pysyivät rauhallisesti vieressäni koko episodin ajan, joten tuli testattua hallinta-asiatkin samalla. Jälkeenpäin minua huvitti, että en hetkeäkään pelännyt omasta puolestani. Pelkäsin lähinnä sitä mitä Jane tyypille tekisi, jos tämä päättäisi tulla minun päälle. Ei tullut mieleen missään vaiheessa epäillä etteikö Jane minua puolustaisi.

Kotona totesin, että labukoista ei enää puhuta, Belgi on ainoa ja paras koira! Minun paras ystävä ja luotettavin tuki ja turva.