Lomat on vietetty ja tänään aloitettiin taas treenaaminen. Tammi-maaliskuussa meillä on nimittäin RPKK:n hallivuoro sunnuntai-iltaisin. Ja mitä ylellisyyttä se olikaan: ulkona oli 22 astetta pakkasta, mutta hallissa tarkeni ilman pipoa, hanskoja ja toppahousuja . Lattialla oleva keinonurmi ihastutti erityisesti Janea, jonka maahanmenot olivat supernopeita. Tunnin verran treenattiin 2 belgin (tai no oikeastaan kolmen kun Janekin oli mukana) ja 2 rotikan voimin sosiaalisuutta ja tottista häiriön alla. Halli on melko pieni, joten maaliskuun lopulla meillä on hyvin häiriötä kestävät koirat! Jekulle teetti agilityesteet hieman ylimääräistä lämpenemistä, mutta muuten sujui yllättävänkin hyvin. Tunnin jälkeen jäin odottelemaan RPKK:n toista ryhmää sillä minun vastuulla oli ovien lukitseminen RPKK:n 2 tunnin vuoron jälkeen. Vaan kukaan ei tullutkaan jälkimmäiseen ryhmään! Liekö kinkun sulattelu vai pakkaset laiskistaneet ihmiset... No meitä se ei haitannut. Jatkettiin sitten Jekun ja Janen kanssa treenejä lähes se toinenkin tunti. Hyväähän se teki kun koirat sai purkaa virtaa sisätiloissa eikä tarvi enää illalla lähteä pakkaseen lenkille.  Janen kanssa otettiin tokoliikkeitä ja Jekkua väsytin seuraamissulkeisilla ympäri ja ympäri hallia sekä jäävillä maahan-istu-seiso liikkeillä. Treenitauon jälkeen kun Jekulla on motivaatiota  ja virtaa vähän liiankin kanssa. Ilmekin oli suunnilleen tällainen  d015.gif ...  g030.gif