Treenattiin hakua Koskenkylässä ja treenin jälkeen päätin että hakukausi loppuu tähän. Ainakin Jekun osalta. Lunta on sen verran että alkaa olla vaikea löytää autoille aurattuja paikkoja ja itseäni rupesi laiskottamaan se lumessa tarpominen. Lisäksi treeni meni sen verran hyvin että tähän olisi mukava lopettaa ja jäädä odottelemaan kevättä. Talven mittaa voi tehdä ilmaisutreeniä auratuilla alueilla, mutta
Jekun kanssa en enää mitään pitempää treeniä tee. Jos ensi tai seuraavana viikonloppuna on vielä halukkaita treenaajia, voisin  Janen kanssa ottaa vielä pienen treenin.

Jekulla oli intoa taas pienen kylällisen verran ja ohjaajalla oli tekeminen pysyä perässä ja pärjätä liinojen ja remeleitten kanssa paksut rukkaset kädessä. Hakuharrastus rullakoiran kanssa on kamalan hankalaa pakkasessa ja lumessa... Ei viitsitty tallata aluetta kun lunta oli puolisääreen ja kun Jekku oli ensimmäisenä, alue oli puhdas. Maalimiehet olin sijoitellut n. 50, 75 ja reilu 100 metriin, ensimmäinen ja viimeinen ylärinteen puolelle. Alkuun otin molemmille puolille tyhjät, mitkä meni hyvin. Suorat ja syvät pistot, joskin Jekku työskenteli näillä vähän taaksepäin. Täytyy keväällä treenata risteilyä ja hioa vielä tuota eteenpäin työskentelyä.  Maalimiehet löytyi tällä kertaa helposti;  ilmaisujen tai näyttöjen kanssa ei ollut mitään ihmeempää.  Tähän on hyvä lopettaa talvitauon ajaksi.