Loman aikana oli tarkoitus treenailla ahkerasti ja tehdä esim jälkiä koirille. Pah. Loma on ollut varsin kiireinen ja välillä piti käydä töissäkin. Maanantaina tehtiin pikareissu Kilpisjärvelle, aamulla lähdettiin ja yöllä tultiin takaisin. Sen verran rankka reissu että tiistaina ja keskiviikkona ei jaksanut tehdä mitään.

Mutta hakua ollaan treenailtu ja tottiskentälläkin käväistiin eilen. Sunnuntaina treenattiin Outin ja Saaran kanssa Koskenkylässä. Jekulle maalimiehet 50 metriin ylä- ja alarinteiiin. Ensimmäinen lähetys oli alarinteeseen, missä Saara oli "kumpareen" alla. Jouduin lähettämään 2 kertaan ennen kuin maalimies löytyi, mutta tämän jälkeen ilmaisu ja näyttö olivat ok. Seuraava pisto sujui muistaakseni ihan hyvin, samoin tyhjä pisto toiselle puolelle. Viimeiselle pistolle lähetin itse vähän vinoon, Jekku meni maalimiehestä oikealta ohi eikä saanut hajua. Taas uusi lähetys minkä jälkeen meni ok. Kaikki muu siis sujuu, mutta Jekun kanssa saa pistottaa aika tarkasti että kaikki maalimiehet löytyy.

Janen kanssa treenattiin tiistaina samalla kokoonpanolla Koskenkylässä. Molemmat maalimiehet 2 kertaa ja ensimmäinen ja viimeinen antoi suorapalkan. Ensimmäinen pisto alarinteeseen etukulmaan meni jotenkin pieleen. Jane oli ottanut rullan joko näöllä tai haistettuaan maalimiehen sillä se toi rullan (vaikka piti olla suorapalkka) ilman että oli käynyt maalimiehellä. Lähetin uudelleen ja sen jälkeen ok. Toisella puolella maalimies oli kuopassa ja se pisto meni kaikin puolin hyvin. Kolmas pisto oli myöskin muistaakseni ok. Viimeinen pisto ylärinteeseen meni hyvin ja maalimies heitti pallon heti kun Jane tuli. Jane toi sitten pallon minulle oikein tohkeissaan. Taidan käyttää palloa suorapalkkana useamminkin. Se on sen verran hyvä palkka että Janekin todennäköisesti muistaa että kannattaa käydä maalimiehellä saakka ennen rullan tuontia. Lisäksi palloa on vaikea ottaa rulla suussa, mikä vois auttaa siihen että Jane nappaa rullan suuhun aikaisin ja menee se suussa maalimiehelle. Janella olil virtaa aivan hirveästi jouduttuaan istumaan parit hakutreenit autossa Jekun treenatessa. Irtosi pistoille oikein hyvin ja reippaasti ja vire oli oikein sopiva.

Torstaina käytiin vielä tottiskentällä. Jekku oli oikein motivoitunut ja seuraaminen oli mukavan innokasta ja kontakti hyvää. Into tietenkin aiheutti sitten pientä painamista minun jalkaa vastaan. Istumiset ja maahanmenot oli nopeita. Näiden lisäksi treenattiin lähinnä noutoa. Kapulan pitämistä ja tuomista askel kerrallaan niin että Jekku ei purisi ja pyörittelisi kapulaa suussaan. Kovasti tuo on parantunut, mutta edellelleen kapulan pitäminen on aika onnetonta. Positiivista on että kapulan kova pureskelu on vähentynyt, enää ei säleet lennä. Hyppynouto meni hypyn osalta oikein hyvin, lievää kapulan pyörittelyä suussa, mutta ei enää mitään vimmaista puremista. Takaisin tullessa tahtoo tulla niin vauhdilla että törmää minuun ja jää myös helposti vinoon. Täytyy yrittää heittää kapula mahdollisimman kaukaa että Jekulle jää matkaa jarruttaa ja suoristaa itsensä. A-este meni oikein hyvin, kapula pysyi suhteellisen mallikkaasti suussa ja luovutus oli ihan hyvä.