Kevään tulo koki kunnon takaiskun lauantaina kun aamusta saakka tuli lunta paljon ja kovan tuulen kera.
Aamulla koirat söivät luita ulkona ja lähestulkoon hautautuivat sankkana pyryttäneeseen lumeen.


1440181.jpg

Hakutreenit käytiin sitten taas lumisissa oloissa ja toivo pikaisesta metsään pääsemisestä hiipui.
Koska kiintorullaharjoitukset meni viime viikolla hyvin, otettiin tällä kertaa vähän hankalampia piiloja. Maalimiehet oli valkoisten "lakanoiden" sisällä irtorullien kanssa. Ensimmäinen lakanaukko meni hyvin. Toisella oli Jekku pudottanut rullan ihan maalimiehen lähellä, mutta palannut hakemaan sitä. Rullan pudotusta tapahtui syksylläkin umpipiiloilla. Jekulla tuntuu suu loksahtavan hämmästyksestä auki, kun  tulee vähän omituisempi piilo vastaan. Mutta  hyvä kun tajusi kääntyä takaisin rullaa hakemaan ja toi sen sitten minulle ihan mallikkaasti. Lopuksi otettiin vielä yksi kiintorullalla ilmaisu ja se meni ihan just nappiin.