Siinä oli viikonlopun ohjelma. Jane täytti lauantaina 8 vuotta ja sen kunniaksi ulkoiltiin ja treenattiin! Onnea meidän rautarouvalle! 

Ikä ei näy missään muussa kuin hieman harmaantuvassa naamassa.

Lauantaina treenailtiin hakua Tassuvaarassa. Maalimiehet oli kentän laidalla "lakanoihin" kääriytyneitä haamuja. Jekun kanssa oli tarkoitus harjoitella risteilyä ja hyvinhän siinä onnistuttiin. Molemmilla puolin maalimies, keskilinja kulki kentän poikki. Haamu-maalimiehellä irtotulla, minä huutelin keskilinjalla, että sain Jekun kääntymään mm:llä eteenpäin. Ilmaisu ja näyttö normaalisti, palkka kun makasi rauhassa maalimiehen edessä. Näytöllä Jekku jäi maalimiehen kiinnipitämäksi, minä huusin keskilinjalta ja 2 kertaa lähetin lennosta ja kerran pysäytin sivulle. Hyvin toimi ja hyvin reagoi käskyihin; kaasu ja jarrut tuli testattua, kunnossa ovat . Oikein onnistunut treeni! Jane pääsi myös vähän risteilemään. Janelle myös molemmin puolin maalimiehet (2 x 2kpl) suorapalkalla. Vauhdikas pikku treeni ja pientä motivaation kohotusta synttärisankarille.

Viikonloppuna myös tottisteltiin. Sitä samaa settiä: seuraamista, jääviä, luoksetuloa ja noutoa. Ohjaajalla ei ole nyt oikein intoa suunnitella ja miettiä treenejä ja tulee tehtyä aina sitä samaa ilman sen kummempaa strategiaa. Virettä olen yrittänyt nostaa patukkaleikillä, mutta ei se taida olla nyt koirien vireestä kiinni. Millähän sitä ohjaajan virettä sais kohotettua?  Noutoihin pitäisi saada lisää vauhtia. Jekku on ruvennut himmaamaan kapulan tuonnissa. Lähtee vauhdilla ja ottaa kapulan nopeasti, mutta suunnilleen puolessa välissä palautusta siirtyy raville ja tuo kapulan vähän kuin varovasti. Ikäänkuin tsemppaisi nyt kovasti että luovutus on siisti ja fiini, ettei vaan sanottaisi mälväämisestä Täytyy nyt ottaa erikseen pitoharjoitusta ja lyhyellä matkalla kapulan nostoja ja erikseen sitten pitkällä matkalla hakea vauhtia ilman että kiinnittää luovutusasentoon huomiota.