Päästiin viimein Ullan vastaanotolle ja Janen 3 viikkoa kestäneen ontumisen syyksi diagnosoitiin hauislihaksen jännetuppitulehdus.  Olka- ja rannenivelten liikeradat olivat aivan hyvät, ei kipuilua eikä mikään viitannut nivelrikkoon.  Hauisjänne sensijaan oli selvästi kipeä. Oikean puolen jänteen kopelointikin aiheutti epämukavuutta ja läähätystä, vasemman puolen jänne sitten aristi jo ihan kunnolla. Reaktiot oli niin selkeät ettei jalkaa ruvettu edes kuvaamaan. Jänteeseen laitettiin kortisonipiikki ja nyt odotellaan muutama viikko. Viikon verran totaalilepoa ja sen jälkeen kevyttä liikuntaa ja katsotaan mikä on tilanne 3-4 viikon kuluttua. Olin varautunut nivelrikkodiagnoosiin ja olo oli kovin iloinen ja helpottunut kun kyseessä ei ilmeisestikään ole mikään sellainen. Tämähän tarkoittaa sitä, että hyvässä lykyssä Jane on täysin terve kuukauden-parin kuluttua ja painattaa menemään niin kuin ennenkin. No huonossa lykyssä vaiva voi kroonistua ja olla hankalasti hoidettava, mutta nyt elellään toiveikkaana että näin ei olisi.