Haluatko säilyttää elämässäsi jotain pysyvänä vai muuttaa kaiken, siinäkin tapauksessa, että muutos olisi hyppy tuntemattomaan?

---^---

Politiikassa, ja siis tulevissa vaaleissakin, konservatismia pitävät sen vastustajat kaiken säilyttävänä ja siksi halvaannuttavana ajatusmallina. Progressiivisuuden taas vastustajat väittävät tarkoittavan edistystä, joka on aina hyvää - silloinkin kun se ei ole.

Näin nuo aatesuunnat asetetaan vastakkain. Tosiasiassa vastakkainasettelu on usein keinotekoista; kuten niin usein, maailma koostuu eri asteisista harmaista, ei mustasta ja valkoisesta.

Vastaus kysymykseeni on sinullakin todennäköisesti: ”Kyllä, haluan säilyttää jotain, minkä olen hyväksi havainnut ja muuttaa sen, mikä on huonosti”.

Pidät mukavasta kodistasi. Jos sinulla on lapsia, rakastat heitä. Saatat olla jopa tyytyväinen työhösi. Haluat säilyttää edellä mainitut, ja vaihtaa metelöivät naapurisi, miehesi, joka on osoittautunut täydeksi vätykseksi, kiusallisen tapasi tuhlata viimeisetkin rahasi…

Pidät varmaan myös monista yhteiskuntamme piirteistä. Joitakin haluat muuttaa.

Olet yhtä aikaa konservatiivi ja progressiivinen omassa elämässäsi

--^--

Conservare on latinaa ja tarkoittaa ”säilyttää”. Et todennäköisesti käytä omasta elämästäsi sanaa ”konservatiivi”, vaikka haluat pitää kiinni elämäsi parhaista paloista. 

Toista on progressiivisuus. Se on arvolatauksellisempi sana, sillä se kuuluu vasemmiston omaan käyttöönsä kaappaamiin yleisiin sanoihin. Edistys on muka vain vasemmistolaisten päättämää edistystä.

Et ole vasemmistolaisen mielestä progressiivinen, jos haluat edistää hänen mielestään vääriä asioita, olivat ne sitten yksityisiä asioita tai toiveita yhteiskuntamme suuntaan. Kohtaat vasemmistolaisen halveksuntaa, jos olet progressiivinen esimerkiksi rikkaiden verotuksen vähentämisen osalta.

Umpikonservatiivit toisaalta pitävät sinua tyhmänä ja haihattelijana, jos haluat edistää kunnossa olevia asioita vain koska kaikkea pitää edistää.

1970-luvulla, jolloin vasemmistopuolueet Suomessa haaveilivat sosialistisesta yhteiskunnasta, termi progressiivinen oli vielä suomenkielinen. Silloin oltiin edistyksellisiä, mikä tarkoitti vain ja ainoastaan vannomista Marxin ja Leninin nimeen ja pyrkimystä sosialistiseen yhteiskuntaan. 

Edistystä ei ollut kunnon sosialistin mielestä Suomen itsenäistymisestä saakka (ja osin jo ennenkin) hyvin menestyksin toteutettu maamme jatkuva, asteittainen kehittäminen - koska kaikkea "porvarillista" ei ollut heitetty romukoppaan. 

Siinäpä se: niin konservatiivit kuin progressiivisetkin haluavat kehittää yhteiskuntaa ja valtiota. Menetelmistä ja muutoksen nopeudesta on vain eri mielipiteitä. Ja siksi asetelma ei ole mustavalkoinen; kompromisseille pitäisi löytyä tilaa.

Ehkä poliittisten päättäjien pitäisi toimia kuten me kansalaiset useimmiten omassa elämässämme: katsotaan kiihkottomasti ja ilman idealistista höttöä, mikä on hyvin ja mikä huonosti - ja sitten toimitaan vuoroin konservatiivina ja vuoroin progressiivisena.

--^--

Konservatismin historia alkaa oikeastaan Ranskan vallankumouksesta. Jo tuolloin konservatiivien ja progressiivisten (joskin tuota nimeä ei vielä silloin käytetty) ero oli samankaltainen kuin nykyään.

Silloin, 1700-luvun lopulla, jotkut yhdistivät edistykseen vallankumouksen. Eli toisin sanoen väkivallan ja muutoksen nopeuden.

Konservatiivien lausahdus olisi voinut vallankumouksen savuavilla raunioilla olla maltti on valttia. Monet maltilliset ajattelijat kannattivat vallankumouksen tavoitteita kuten tasa-arvoa. He kuitenkin pelkäsivät, että vanhan maailman nopea purkaminen johtaisi väkivaltaan ja kaaokseen. Kuten Ranskassa sitten kävikin, pitkäksi aikaa. Ja tasavallan jälkeen tuli keisarikunta ja lisää kuninkaita, kunnes lopulta päädyttiin taas tasavaltaan ja demokratiaan.

Eräs tärkeä konservatiivinen ajattelija tuolta ajalta on Edmund Burke. Hänen teoksensa Reflections on the Revolution in France (1790) arvosteli vallankumouksen radikaaleja muutoksia. Burke ei suinkaan vastustanut muutosta sinänsä. Hän kutenkin toi julki monen maltillisen korostaman ajatuksen: yhteiskuntaa pitäisi uudistaa vähitellen kokemuksen pohjalta.

Hiljaa hyvä tulee, sanoo sananlasku. Vallankumouksellinen on eri mieltä. Kaikki säpäleiksi, ja savuaville raunioille kohoaa uusi uljas maailma. Jos se vain osataan pystyttää. Hajoittaminen on kuitenkin aina helpompaa kuin rakentaminen.

Esimerkkejä molemmista on nähty. Neuvostoliitto syntyi vallankumouksesta. Suomi on kehittynyt konservatiivisesti, hitaasti, suuria muutoksia pitkään ja kansanvaltaisesti pohtien.

Toinen tuhoutui, toinen sen kun porskuttaa.

--^--

On toki huomattava, että ei kaikki progressiivisuus ole vallankumousta tai kaiken mahdollisen muuttamista. Eikä konservatiivisuus tarkoita kaiken kuonan säilyttämistä. Progressiivisetkin ajattelevat ennen kuin toimivat, ja konservatiivit edistävät yhteiskuntaa tietämättä täysin varmasti lopputuloksen onnistumisesta, mikäli kokevat jonkin seikan epäkohtana.

Raja-aidat Suomen kaltaisessa maassa ovat silti nykyäänkin selvät. Progressiiviset pitävät perinteisiä konservatiivien arvoja arveluttavina, sellaisia kuin käsiterypäs ”koti, uskonto, isänmaa” tai pienempi julkinen sektori, vahva maanpuolustus, markkinatalous.

Konservatismikin on ajan myötä muuttunut. Eivät rojalismi tai aristokratian suosiminen tai sosiaaliturvan vastustaminen ole enää eurooppalaisten konservatiivien listalla kuten 1800-luvulla. Nyt kannatetaan laajalti demokratiaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa.

Suhtautuminen yhteiskunnan ydinkysymyksiin vaihtelee maittain. Saksassa Kristillisdemokraatit kannattavat ”sosiaalista markkinataloutta”, kun taas Yhdysvalloissa Republikaanit ovat voimakkaan markkinaliberaaleja. Suomessa konservatiivipuolueissa on liberaalimpaa ja vähemmän liberaalia linjaa.

Suomen perinteinen konservatiivipuolue oli Vanhasuomalaiset. Sen ja Nuorsuomalaisten pohjalle syntyi Kansallinen Kokoomus, maamme johtava konservatiivipuolue.

On ainakin osittain väärin kutsua mm. 1930-luvun IKL:ää tai Perussuomalaisia konservatiivipuolueiksi, sillä niiden ohjelman lähtökohta ei ole konservatismissa. Muun muassa Perussuomalaisethan on varsin progressiivinen puolue – jos uskalletaan unohtaa vasemmiston halu varastaa sana pelkästään omaan käyttöönsä.

--^--

Oma väitteeni on, että suomalainen äänestäjä on pohjimmiltaan, omaa elämäänsä ajatellessaan ja yhteiskuntaa kehittäessään, konservatiivi, vakaa, maltillinen kansalainen. Hänen kääntämisessään (vasemmisto)progressiiviseksi tarvitaan paljon propagandaa ja siitä seuraavaa uskoa ruusunhohteiseen tulevaisuuteen.

Emme halua elämäämme vallankumouksen savuavia raunioita emmekä epäonnistuneita yhteiskuntakokeiluja. Voisi sanoa: emme tietenkään.

Väitän myös, että tuo konservatiivisuus – pitäisikö sanoa hötkyilyn välttäminen - on ollut tärkeä taustatekijä siinä, että Suomesta tuli menestystarina.

Samoihin aikoihin on uutisoitu suurimmista työttömyysluvuista 30 vuoteen ja kuinka Sisä- Suomen elinvoimakeskus (Tampere ympäristöineen) vapauttaa käytännössä kaikki rakennusalan ammatit saatavuusharkinnasta.

Tämä 190 henkeä työllistävä (!?) elin lyö kerralla työttömiksi kymmeniä kertoja enemmän oikeaa työtä tekeviä alueen rakentajia.

Tuossa Ylen ohjelmassa juontaja Juhani Seppänen ihmetteli kuinka "palkkakuitit ja suomen kielen osaaminen muka tekevät joistakin enemmän suomalaisia".

Ja siinä olikin se asian ydin: Suomessa asuvat ja työskentelevät voivat kaikessa mahdollisessa polkea jalkoihinsa maan lainsäädännön ja hyvät tavat. Paitsi tietysti naisten aloilla, koska Suomi on jo matriarkaalinen ja feministinen yhteiskunta, kuten monet Afrikan maat ja heimot.

Tosin nyt meillä on aivan upea naisvaltainen hallitus, joka ajaa Suomen ja kaikkien suomalaisten asioita ja yleistä tasa- arvoa. Edellinen Marinin naishallitus ajoi vain naisten tasa- arvoa ja lajitteli myös tiettyjä ulkomaalaisia ryhmiä sinne kastipyramidin huipulle.

Ja vaikka juuri niiden lakien ja hyvien tapojen vuoksi Suomi oli joskus maailmalla ihailtu hyvinvointivaltio, maailman parhaine peruskouluineen ja turvallisuudellaan.

Tuossa Ylen ohjelmassa haastateltiin tietysti monia somaleja ja arabeja, jotka kehuivat nuortensa hienoa sopeutumista maahan kokemastaan rasismista huolimatta.

Eiväthän ne edes yritä sopeutua mihinkään, koska 70- 75% näistä kahdesta ryhmästä ei saavu edes armeijan kutsuntoihin. Ne välttävät lääkärintodistuksilla kutsunnat ja kaikki siihen liittyvät velvoitteet, sekä pääsevät näin pitkille sairaslomille ja varhaiseläkkeelle.

Ohjelmassa ei taaskaan haastateltu Suomessa asuvia venäläisiä ja virolaisia, jotka tosiaan sopeutuvat ja integroituvat Suomeen. Suomessa on varmaan jo kymmeniä tuhansia näiden kahden ryhmän ja suomalaisten miesten ja naisten keskinäisiä parisuhteita ja avioliittoja.

Muslimeja ei jätetä ulkopuolelle, vaan Koraanin julistamina yli- ihmisinä ne asettuvat kaikkien yhteiskunnan velvoitteiden ja tapojen ylä- ja ulkopuolelle.

Muslimimiehet voivat saamillaan ihmisoikeuksilla ottaa suomalaisa vaimoja, mutta muslimitytöt ja - naiset eivät saa edes puhua suomalaisten miesten kanssa.

Lisäksi muslimin kanssa avioituneen suomalaisen naisen on käännyttävä islamiin, eikä hän sen jälkeen saa edes puhua suomalaisen miehen kanssa.

Ruotsalaisessa Expressen- lehdessä oli joskus juttua intialaisesta ja chileläisestä naisesta, jotka olivat jatkuvasti muslimien ahdistelun kohteina. He kun mustan tukkansa ja tummahkon ihonsa takia näyttivät ihan arabeilta, mutta eivät käyttäneet hiukset peittävää huivia.

Musliminaiset kaupoissa kävivät huutelemassa heille "mikä oikein luulet olevasi, huivi päähän" ja muslimimiehet suorastaan vihaisina uhkailivat heitä.

Saksassa on suuri muslimivähemmistö ja siellä on huomattu kuinka saksalaisten onkin sopeuduttava, ei muslimien. Sama on taatusti jo Suomenkin kouluissa ja pahemmaksi kaikki muuttuu aina vaan.

Juutalaisethan on meilläkin jo ahdistettu omiin  nurkkiinsa ja poliisivartiointiin. On suorastaan säälittävää, kuinka Yle korostetusti hehkuttaa Iranin jalkapallojoukkuetta, eikä maan tekemistä naisten ja tyttöjen joukkomurhista sanaakaan.